Uutiset

10/17/08
Tom Elovaara on suunnitellut jäsenistön syysiltojen ajanvietteeksi seuran jäsenten välisen perhonsidontakilpailun. Kilpailu huipentuu joulukuun kerhoillassa ti 2.12. klo 18-21, jolloin kilpailijat tuovat sitomansa perhot kerhoiltaan ja tuomaristo (= Tomppa) arvostelee kilpailijoiden perhot. [...]
09/19/08
Riihimäen perhokalastajien syyskauden kerhoillat alkavat taas ensi viikolla ja kerhoillat pidetään tuttuun tapaan uimalan pohjakerroksen kokoustilassa. [...]
01/13/08
Virtavesien hoitoyhdistys ry on julkaissut Vantaanjoen tilasta vuonna 2007 kertovan raportin. Katso myös lisätietoja Riihimäen lähiseudun virtavesistä ja niillä tehdyistä kunnostuksista Virtavesien hoitoyhdistyksen sivuilta.
01/09/08
Seuran perinteeksi muodostuneet Langinkosken kevät- ja syyskalastusretkien ajankohdat ovat varmistuneet, sillä Tuomisen Markku on jälleen saanut hienosti varattua meille koko kosken käyttöön.
Päivät ovat lauantai 19.04. sekä lauantai 20.09. Kalastuslupa alkaa aamulla klo 06.00.

Retkille voi ilmoittautua Sasulle joko sähköpostitse markkutuominen (ät) kolumbus.fi tai puhelimitse 040 562 9524.
12/20/07
Riihimäen perhokalastajat ry teki ylimääräisessä kokouksessa 20.12. yksimielisen päätöksen tällä erää erota SVK:n ja Hämeen vapaa-ajankalastajapiirien jäsenyyksistä. SVK:n ilmoittamat jäsenmaksukorotukset olisivat asettaneet pienen yhdistyksen talouden seuraavan kahden vuoden periodilla jo varsin ahtaalle eikä tilanteeseen olisi voitu sopeutua ilman seuran omien jäsenmaksujen korotuksia, mille ei tällä hetkellä ole kuitenkaan mitään perusteita. Jos seura tulevaisuudessa haluaa liittyä uudelleen vapaa-ajankalastajapiirin ja siten myös keskusjärjestön jäseneksi, on se myös luonnollisesti mahdollista. [...]
09/05/07
Syyskauden kerhoillat pärähtävät käyntiin 14.9. perjantaina klo 18-20 uimalan kokoustilassa. (Käynti uimalan takapihalta, urheilupuiston puoleinen rinne.) Kerhoillassa sidomme ottipelejä Langinkoskelle ja kertaamme mennyttä kesää, sekä katselemme kuvia seuran tekemältä kalaretkeltä Kuolan niemimaalta. [...]
05/14/07
Seuran keväinen Langinkosken kalastusretki tehtiin viime lauantaina yhdeksän perhokalastajan voimin, ja vaikka koski oli yhtä henkeä vaille täyteen miehitetty, ei mittakalaa Kymijoesta noussut. Keli oli iltapäivästä eteenpäin puolipilvistä, juoksutus ja vesitilanne oli kohtuullisen hyvä ja vesi oli kirkasta eikä tuulikaan poikkeuksellisesti tällä kertaa pahemmin haitannut kalastusta. [...]
05/11/07
Tom Elovaara on sijoittunut toiseksi karvasiipisten lohiperhojen sarjassa arvostetussa Mustad Open perhonsidontakilpailuissa. Tomppan sitoman Black and Greenin lisäksi tuloslistoilta löytyy yllättävän monta suomalaisen sitomaa perhoa. Onnea Tompalle!
04/11/07
Tutkimuksen mukaan Vantaanjoen latvoilla elää erittäin arvokas taimenkanta. [...]
03/15/07
Kuhaottelu Kytäjällä sunnuntaina 18.3. klo 14-18. [...]
03/06/07
Seuran madepilkkimestariksi vuosimallia 2007 leivottiin 25.2. Hirvijärvellä Jari Tervahauta. [...]
01/10/07
Vuoden ensimmäinen kerhoilta pidetään torstaina 25. tammikuuta klo 18 alkaen Riihimäen urheilutalon kokoustilassa. [...]
-->

Riihimäen Perhokalastajien sidontakilpailu eli RPK Tying Competition 2008
 

Tom Elovaara on suunnitellut jäsenistön syysiltojen ajanvietteeksi seuran jäsenten välisen perhonsidontakilpailun. Kilpailu huipentuu joulukuun kerhoillassa ti 2.12. klo 18-21, jolloin kilpailijat tuovat sitomansa perhot kerhoiltaan ja tuomaristo (= Tomppa) arvostelee kilpailijoiden perhot. Luvassa on hyvät palkinnotkin, joten ei muuta kuin sidontaromppeet pöydälle! :) Lisää infoa ja ohjeita keskustelupalstan puolella.


 

Syksyn kerhoillat (19.09.2008)

Riihimäen perhokalastajien syyskauden kerhoillat alkavat taas ensi viikolla ja kerhoillat pidetään tuttuun tapaan uimalan pohjakerroksen kokoustilassa.

Syyskauden ohjelmaa:

Langinkosken perinteinen kalastusreissu la 20.9. klo 6.00, peruutuspaikkoja voi kysellä Sasulta
markkutuominen@kolumbus.fi tai 040 - 562 9524.

Syyskuun kerhoilta ke 24.9. klo 18-21- sidontailta, kesän kalareissukuvien katselua

Lokakuun kerhoilta ti 7.10. klo 18-21- sidontailta, vierailijana Veli Autti ja illan teemana streamerit, pikkukalajäljitelmät ja taimenen kalastus

Marraskuun kerhoilta ti 4.11. klo 18-21- yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous, toimintasuunnitelman, tulo- ja menoarvion vahvistaminen, uusien hallituksen jäsenien valitseminen erovuoroisten tilalle sekä yhdistyksen uuden puheenjohtajan valinta

Joulukuun kerhoilta  ti 2.12. klo 18-21- sidontailta

Kevään kerhoiltojen ajankohdat - muutoksia maalis- ja huhtikuun ajankohdissa (28.02.2008)

Kevään kerhoillat pidetään jatkossakin uimalan pohjakerroksen kokoustilassa, mutta alustaviin päivämääriin on tullut pari muutosta. Maaliskuun kerhoilta pidetään tiistaina 11.3. ja huhtikuun kerhoilta keskiviikkona 9.4.

Alla tulevat kevään kerhoillat

Kerhoiltojen ohjelma on tänä keväänä hyvin perhonsidontapainotteinen ja seuran perhonsidontamateriaaleja onkin pikkuhiljaa päivitetty ajan tasalle.

Lauantaina 15.3. Hyvinkään perhokalastajat ry järjestää spey- ja dee- lohiperhojen sidontakurssin Talvisillan nuorisotalolla. Ilmoita Sampsalle, jos olet osallistumassa kurssille, sillä Riihimäen perhokalastajat ry sponsoroi puolet tämän kurssin osallistumismaksusta. Maaliskuun kerhoillassa tiistaina voidaan sopia kimppakyydeistä.

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätös lisäveden johtamisesta Vantaanjokeen (28.02.2008)

Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on antanut päätöksen Riihimäen jätevedenpuhdistamon osalta lisäveden johtamisesta Vantaanjokeen.

Päätöksen nojalla mm. Riihimäen kaupunki velvoitetaan sitoutumaan tekemään jatkoselvityksiä ja edistämään lisäveden johtamishanketta yhdessä vaikutusalueen muiden kuntien kanssa. Tällä erää kuitenkin riittävänä katsotaan, että kaupunki panostaa sadevesi- ja viemäriverkoston saneeraukseen ja jätevedenpuhdistamon käyttövarmuuteen.

Lopen kalastusalue ja Riihimäen perhokalastajat ry antoi asiassa myös osallisina lausunnot. Käykääpä lukaisemassa!

Vantaanjoki vuonna 2007 (13.01.2008)

Virtavesien hoitoyhdistys ry on julkaissut Vantaanjoen tilasta vuonna 2007 kertovan raportin. Katso myös lisätietoja Riihimäen lähiseudun virtavesistä ja niillä tehdyistä kunnostuksista Virtavesien hoitoyhdistyksen sivuilta.

Perinteiset Langinkosken kalastusretket (09.01.2008)

Seuran perinteeksi muodostuneet Langinkosken kevät- ja syyskalastusretkien ajankohdat ovat varmistuneet, sillä Tuomisen Markku on jälleen saanut hienosti varattua meille koko kosken käyttöön.

Päivät ovat lauantai 19.04. sekä lauantai 20.09. Kalastuslupa alkaa aamulla klo 06.00.

Retkille voi ilmoittautua Sasulle joko sähköpostitse markkutuominen (ät) kolumbus.fi tai puhelimitse 040 562 9524.

Riihimäen perhokalastajat ry eroaa SVK:n ja Hämeen vapaa-ajankalastajapiirien jäsenyyksistä (20.12.2007)

Riihimäen perhokalastajat ry teki ylimääräisessä kokouksessa 20.12. yksimielisen päätöksen tällä erää erota SVK:n ja Hämeen vapaa-ajankalastajapiirien jäsenyyksistä. SVK:n ilmoittamat jäsenmaksukorotukset olisivat asettaneet pienen yhdistyksen talouden seuraavan kahden vuoden periodilla jo varsin ahtaalle eikä tilanteeseen olisi voitu sopeutua ilman seuran omien jäsenmaksujen korotuksia, mille ei tällä hetkellä ole kuitenkaan mitään perusteita. Jos seura tulevaisuudessa haluaa liittyä uudelleen vapaa-ajankalastajapiirin ja siten myös keskusjärjestön jäseneksi, on se myös luonnollisesti mahdollista.

Jäsenistölle suurin muutos on se, ettei Vapaa-ajankalastaja tabloid-lehteä enää tipahda vuonna 2008 postiluukusta, vaan jos lehden haluaa tulee se itse tilata 20 € vuosimaksua vastaan. Seuran jäsenmaksujen keruu hoidetaan myös ensi vuonna itse seuran toimesta eli kevään ensimmäisen jäsenkirjeen yhteydessä on tiedot vuoden 2008 jäsenmaksuista.

Vaikka seuramme ei ole ensi vuonna keskusjärjestön jäsenseura, on kaikilla seuran jäsenillä kuitenkin oikeus osallistua niin perhokalastuksen kuin myös perhonsidonnan SM-kilpailuihin. Suomen MM-edustusperhokalastusjoukkueen jäseneksi voi päästä tosin vain SVK:n jäsenseuran jäsen.

Ylimääräinen seuran kokous 20.12 (04.12.2007)

Seuran sääntömääräisen syyskokouksen yhteydessä päätettiin pitää ylimääräinen seuran kokous, johon toivotaan runsasta jäsenistön osanottoa, sillä kokouksessa päätetään siitä jatkaako Riihimäen perhokalastajat ry SVK:n ja Hämeen vapaa-ajankalastajapiirin jäsenyyttä vai luovutaanko jäsenyydestä. Seuran jäsenistölle lähetetään vielä kokouskutsu  sähköpostilistan kautta sekä kokouskutsu ja infoa asiasta kirjeitse niille jäsenille, joita sähköposti ei vielä tavoita.

Ylimääräinen seuran kokous pidetään uimalan kokoustilassa 20.12. klo 18.

Syksyn kerhoillat käynnistyvät! (05.09.2007)

Syyskauden kerhoillat pärähtävät käyntiin 14.9. perjantaina klo 18-20 uimalan kokoustilassa. (Käynti uimalan takapihalta, urheilupuiston puoleinen rinne.)

Kerhoillassa sidomme ottipelejä Langinkoskelle ja kertaamme mennyttä kesää, sekä katselemme kuvia seuran tekemältä kalaretkeltä Kuolan niemimaalta.

Illan aikana keskustelemme myös tulevasta ohjelmasta eli mitä jäsenistö haluaa kerhoilloissa järjestettävän. Tule mukaan ja vaikuta syksyn ja talven kerhoiltojen ohjelmaan!

Riihimäen perhokalastajat harrastemessuilla lauantaina elokuun 25. päivä klo 11.00 - 18.00 (24.8.2007)

Riihimäen perhokalastajat osallistuvat ensi lauantaina pidettäville harrastemessuille. Messut alkaa klo 11.00 ja päättyvät klo 18.00, tapahtuma järjestetään Riihimäellä Harjunrinteen koululla. Seuramme esittelee perhokalastusta sekä opastaa perhonsidontaa kaikkille innokkaille.

Kalamarathon starttaa lauantaina kesäkuun 9. päivä klo 9.00 (1.6.2007)

Perinteeksi muodostunut Kalamarathon pärähtää käyntiin kesäkuun 9. päivä klo 9.00 Metsästysmuseon parkkipaikalta. Palkintoja on luvassa myös osanottajajoukkueille. Kaikki joukolla mukaan kalastamaan!

Lisätietoja ja ilmoittautumiset Tommille sähköpostilla: tommi9001 (ät) suomi24.fi tai puhelimitse 041 - 507 9882.

Langinkosken retki sujui suotuisassa säässä (14.5.2007)

Seuran keväinen Langinkosken kalastusretki tehtiin viime lauantaina yhdeksän perhokalastajan voimin, ja vaikka koski oli yhtä henkeä vaille täyteen miehitetty, ei mittakalaa Kymijoesta noussut. Keli oli iltapäivästä eteenpäin puolipilvistä, juoksutus ja vesitilanne oli kohtuullisen hyvä ja vesi oli kirkasta eikä tuulikaan poikkeuksellisesti tällä kertaa pahemmin haitannut kalastusta.

Vain yksi varma taimenhavainto oli niskalla niskakiven kupeessa ja Karlssonin Mikalla olikin niskalla hyvä tärppi. Samoin Tervahaudan Jari piteli hetken parempaa kalaa kiinni niskalla. Perhohaavissa käyneet kalat olivatkin sitten lähinnä vaaksan mittaisia taimenia sekä mereen laskeutuvia kirkkaita smoltteja, joita näkyi sillalta katsottuna kymmenien ellei satojen kalojen parvina.

Seuraavaksi seuran ohjelmassa on luvassa keskiviikkona klo 12.30 Pohjoisen koulun 4. luokkalaisten pyöräretki ja perhokalastuspäivä Käräjäkoskelle sekä kesäkuussa Kalamaratooni. Karlssonin Mika esittelikin viime viikolla jo yhdelle koululaisryhmälle perhokalastusta Käräjäkoskella. Kiitokset Mikalle!

Kalamaratoonista tulee infoa kuun loppupuolella.

Seuralle menestystä Mustad Openissa (11.5.2007)

 

Tom Elovaara on sijoittunut toiseksi karvasiipisten lohiperhojen sarjassa arvostetussa Mustad Open perhonsidontakilpailuissa. Tomppan sitoman Black and Greenin lisäksi tuloslistoilta löytyy yllättävän monta suomalaisen sitomaa perhoa. Onnea Tompalle!